Asiakaskirje 06/2021

Kesä on hellinyt meitä ja on aika katsoa hieman kuluneen kevään tapahtumiin Fysiogeriatrialla.

Haluamme kiittää asiakkaitamme hienosta yhteistyöstä turvallisen toiminnan edistämiseksi. Olemme yhdessä huolellisesti noudattaneet hygieniaohjeistusta, pitäneet huolta turvaväleistä ja kohdanneet turvallisesti.

Oletteko huomanneet uuden ilmeemme?

Olemme päivittäneet brändi-ilmettämme ja yrityksemme värimaailmaa 2020-luvulle.

Uusi logomme ja värimaailmamme symboloivat meille tärkeitä asioita: toimintakykyä, elinvoimaa, onnistumista sekä kehittymistä. Eli kaikkea, mitä pyrimme kuntoutuksellamme saavuttamaan yhdessä asiakkaidemme kanssa. Vaikuttavalla kuntoutuksella rohkeasti kohti tavoitteita!

Terapeuttimme ovat edelleen samoja tuttuja, mutta jatkossa kohtaatte heidät uuden värisissä työvaatteissa:

Terapeutit uusissa työvaatteissa

Asiakastyytyväisyys

Toteutimme toukokuussa asiakastyytyväisyyskyselyn – kiitos kaikille siihen vastanneille! Arvostamme suuresti jokaista saamaamme palautetta. Laatu, luottamus ja jatkuva kehittyminen on tärkeää, ja asiakastyytyväisyyskyselyiden avulla saamme kerättyä arvokasta palautetta toiminnastamme, jonka pohjalta voimme myös kehittää ja kehittyä edelleen.  

Fysiogeriatrian asiakastyytyväisyys 9,25
Asiakkaidemme tyytyväisyys saatuun terapiapalveluun kokonaisuutena (asteikolla 1–10)

Olemme jälleen ylpeitä ja iloisia siitä, miten tyytyväisiä asiakkaamme ovat! 

Asiakkaidemme tyytyväisyys saatuun terapiapalveluun kokonaisuutena oli huikea 9,25 (asteikolla 1–10) 

Haluamme toteuttaa laadukasta, vaikuttavaa ja tavoitteellista kuntoutusta, jonka vuoksi kysyimme myös, miten asiakkaamme kokevat saavuttaneensa tavoitteensa. Iloksemme suurin osa vastaajista koki, että kuntoutuksen tavoitteet oli saavutettu joko kokonaan tai osittain. Merkityksellisyys auttaa pääsemään kohti päämäärää ja olemme sillä matkalla kuntoutuksen asiantuntijoina asiakkaidemme kanssa – ohjaamassa, tukemassa, kannustamassa ja valmentamassa. 

Uusi toimipiste Espoon Tapiolaan

Avaamme uuden toimipisteen Tapiolan keskittymään, Länsikulman taloon (Länsituuli 1A, 2. krs.) elokuussa.  

Toimipiste avataan yhdessä tytäryhtiömme Aktiivi Fysioterapian kanssa. Aktiivi Fysioterapian osaaminen vahvistaa etenkin tuki- ja   liikuntaelinfysioterapiaa. Palveluitamme monipuolistamalla haluamme tehostaa ja korostaa ennaltaehkäisevän fysioterapian merkitystä. Lämpimästi tervetuloa syksyllä tutustumaan laajentuneeseen palveluvalikoimaamme Tapiolaan.  

Seuraa meitä somessa!

Löydätte meidät Facebookista ja Instagramista nimellä Fysiogeriatria. Kotisivujemme blogi-osiossa asiantuntijamme jakavat tietoa ja vinkkejä niin ikäihmisten, muistisairaiden kuin työikäistenkin vaikuttavasta kuntouttamisesta.

Facebookissa ja Instagramissa pääsette tutustumaan meihin ja terapeuttiemme arjen työhön paremmin.    

Huhtikuussa vietettiin kansallista veteraanipäivää, jonka kunniaksi saimme jakaa Instagram-tilillämme mahtavan asiakkaamme, Matin (96 v.), ajatuksia: 

Veteraaniasiakkaamme Matti

”Fysioterapian myötä Matille on muodostunut päivittäinen liikuntarutiini, joka sisältää ulkoilua, kuntopyöräilyä sekä lihasvoimaharjoittelua. Kesällä olisi tarkoitus taas päästä mökillä uimaan sekä nauttimaan oman saunan löylyistä. 

Korona-aika on lisännyt arjessa varovaisuutta, mutta Matti kokee, ettei se ole vaikuttanut hänen toimintakykyynsä heikentävästi. Pahimmankin sulkutilan ajan Matti ulkoili lähialueella ja piti huolta kunnostaan liikkumalla päivittäin. 

Veteraanin elämänohje: Pyri olemaan ystävällinen kaikille.” 

Some on helppo alusta osallistua keskusteluun ja toivommekin ideoita, toiveita ja ajatuksenvaihtoa matalalla kynnyksellä. Tavoitat meidän somessa, sähköpostilla ja puhelimitse.  

Kesän aukioloajat 

Olemme avoinna koko kesän ja iloksemme saaneet tänäkin vuonna monta osaavaa kesätyöntekijää joukkoomme, joten pystymme tarjoamaan laadukasta kuntoutusta myös läpi kesän.  

Palvelukeskuksemmekin palvelee kesällä arkipäivisin klo 8–16 numerossa 09 3922 302 ja sähköpostitse info@fysiogeriatria.fi 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email