Lääkinnällisenä kuntoutuksena toteutettavan fysioterapian tavoitteena on liikunta- ja toimintakyvyn edistäminen tukemalla itsenäistä toimintaa asiakkaan omassa elinympäristössään. Fysioterapia on vaikuttavaa ja pohjautuu näyttöön perustuvaan, tutkittuun tietoon. Sen perustana on fysioterapiatiede, jonka kiinnostuksen kohteena on ihmisen toimintakyky ja liikkuminen sekä erityisesti toiminnan heikkeneminen. Fysioterapiassa sovelletaan myös monen muun tieteenalan tutkimusta ja tietoa.

Lääkinnällisen kuntoutuksen voit aloittaa välittömästi. Fysioterapeutin tapaamisen ja fysioterapia-ajan voit saada lähes aina jo samalle päivälle. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun fysioterapia on säännöllistä, pitkäkestoista, tavoitteellista ja nousujohteista. Voit lukea lisää fysioterapian tieteellisesti todistetuista hyödyistä Usein kysyttyä -sivulta.

Lääkinnällisen kuntoutuksen sisältö

Lääkinnällinen kuntoutus aloitetaan aina yksilöllisellä arviolla, joka tehdään ensikäynnillä. Ensikäynnille varataan yleensä 60 minuutin aika, jotta toimintakykymittauksille, kuntoutussuunnitelman laatimiselle ja tutustumiselle on riittävästi aikaa. Ensikäynnillä arvioidaan muun muassa asiakkaan tuki- ja liikuntaelimistöön sekä liikkeisiin liittyviä toimintoja, rakenteita ja liikkumista. Lisäksi arvioidaan henkilön itsestä huolehtimista, koti- ja työelämää sekä ympäristötekijöiden vaikutuksia toimintakykyyn ja -rajoituksiin.

Sovimme asiakkaan kanssa yksilölliset, merkitykselliset ja tarkoituksenmukaiset tavoitteet, jota kohden työskentelemme yhdessä. Pohjaamme keskustelut ja suunnitelmat lääkärin lähetteessä asettamiin fysioterapian tavoitteisiin. Seuraamme fysioterapian vaikuttavuutta sekä fysioterapia- ja kuntoutumissuunnitelman toteutumista. Tarvittaessa päivitämme suunnitelmaa vastaamaan tarkemmin henkilökohtaisia tavoitteitasi.

Fysioterapia voi pitää sisällään lihasvoima- ja liikkuvuusharjoitteita, tasapainoharjoituksia, kävelyharjoituksia sekä erilaisia kivunlievityshoitoja, kuten manuaalista käsittelyä tai fysikaalisia hoitoja. Fysioterapeuttimme valmentavat ja kannustavat sinua pysyviin tuloksiin sekä tekevät yhteistyötä muiden hoitoosi ja kuntoutukseesi osallistuvien asiantuntijoiden kanssa.

Lääkinnällisen kuntoutuksen erityisosaamisemme

Huipputiimimme kuuluu useita eri osa-alueiden ja hoitomenetelmien asiantuntijoita, joilla on erityisosaamista mm. seuraavista aiheista:

  • ikääntyneiden fysioterapia
  • tuki- ja liikuntaelinsairauksien fysioterapia (TULES)
  • LHT – Lääkinnällinen harjoitusterapia
  • manuaalinen terapia
  • ylä- ja alaraajojen sekä rangan leikkauksenjälkeinen kuntoutus
  • murtumien jälkeinen fysioterapia
  • tekonivelpotilaan kuntoutus
  • neurologinen kuntoutus ja muistikuntoutus
  • psykofyysinen fysioterapia sekä kivun hoito
  • hyvänlaatuisen asentohuimauksen hoito
  • purentaelinten ja lantionpohjan fysioterapia
  • äitiysfysioterapia
  • kinesioteippaus ja kinestetiikka
  • akupunktio
  • lymfaterapia, Lympha Press, Physio Touch ja Lympha Touch, lymfasidokset
  • ergonominen ohjaus
  • Physio Trainer -ohjaus
  • kylmäilmaterapia ja ultraäänihoito
  • Mulligan-konsepti
  • Ratsastussimulaattori ja keinutuolijumppa

Lääkinnällisen kuntoutuksen saatavuus

Asiantuntevat fysioterapeuttimme, hierojamme ja lymfaterapeuttimme palvelevat sinua toimipisteissämme Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Hyvinkäällä tai omassa asuinympäristössäsi. Meillä on lääkinnällisen kuntoutuksen sopimukset seuraavien tahojen kanssa:

  • Kela
  • FysiPartners
  • Helsingin kaupunki
  • Espoon kaupunki
  • Vantaan kaupunki
  • Hyvinkään kaupunki
  • Kirkkonummen kunta
  • Keravan kaupunki
  • Lohjan kaupunki
  • Järvenpään kaupunki

Pyrimme pysyviin asiakassuhteisiin ja jatkuvuuteen, ja palvelemme sinua ympäri vuoden, myös kesällä ja pyhäpäivinä. Fysioterapiakäynnin ajankohta voidaan sopia joustavasti toiveidesi ja elämänrytmisi mukaisesti.

Voimmeko auttaa sinua? Ota yhteyttä!

Autamme sinua kuntoutumaan ja kuntoilemaan. Kysy lisää tai varaa aika palvelunumerostamme 09 392 2302 tai verkkoajanvarauksestamme.