Saliseniori: iloa kuntosalilta

Saliseniori on Fysiogeriatrian asiakas, joka kertoo somessa ja blogissamme harjoittelemisestaan kuntosalilla, liikuntaryhmissä sekä fysioterapeutin ohjauksessa.
Ensimmäinen Saliseniorimme on Kaarina Helsingistä. 

Sunnuntai

”Nyt on taas jumpattu salilla. Enemmänkin toki voisi salilla käydä. Nykyisin jumppaan kerran viikossa salilla, ohjatussa jumpassa ja vesijumpassa sekä vielä päivittäinen ohjeen mukainen jumppa kotona, tämän luulisi riittävän. Ainakin se on enemmän, kun ei mitään. Tuleehan sitä arjessakin hieman liikuntaa. Periaatteenani on, ettei istua saa puolta tuntia kauempaa yhtäjaksoisesti. Siispä välillä ylös ja kävelyä, vaikka juomaan lasillinen vettä.

Sunnuntaiaamuisin on salilla rauhallista. Tänään luin kuitenkin Hesaria niin hartaasti, että menin tavallista myöhempää ja nyt oli vilskettä. Meitä oli parhaimmillaan kuusi henkilöä kuntoaan kohottamassa. Tilaahan riittää ja on mukavaa, kun on muitakin.

Tänään keskityin kovasti liikkeen palauttamiseen, yritin palauttaa liikkeen lähtöasentoon mahdollisimman hitaasti, kuten on neuvottu. Tämä on vaikeaa, helpompi olisi vaan päästää menemään.

Alla tietokoneen kuva, kun ohjelma on suoritettu. Tässä kuvassa näkyy kehittymiseni vuodesta 2014.

Hur-laitteiden kuvaa lihaskunnon kehittymisestä.

Tämän sunnuntain hyvä mieli tuli kahdestakin syystä. Sain autettua asiakasta tietokoneen kanssa, niin että hän pääsi alkamaan harjoittelunsa. Ja toki hyvä fiilis jumpan jälkeen. Hyvä olo tuli fyysisesti, kun jalkasärky jäi salille (ainakin joksikin aikaa) sekä psyykkisesti kun taas sai aikaiseksi mennä.”

-Kaarina, Fysiogeriatrian Saliseniori

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email