Tunnelmoiden tuokioissa muistisairaiden mielenmaisemassa

posted in: Blogi | 0

Armollisinta muistisairaiden kanssa toimiessa on uusi mahdollisuus seuraavalla kerralla. Minua ei ole tuhoon tuomittu huonoksi fysioterapeutiksi epäonnistumisen perusteella, vaan seuraavan kerran aloitamme alusta.

Usein kuulee puhuttavan, että esim. laulutaito olisi synnynnäinen ominaisuus, joko osaa laulaa tai ei osaa. Erityisesti ikääntyneet monesti sanovat, että jo koulun laulukokeessa opettaja antoi tuomion olla jatkossa laulamatta. Sama pätee piirtämiseen ja liikkumiseen. Liikunnanopettaja on voinut sanoa pikkukoululaisen olevan kömpelö ja hidas, ja tämä leima on seurannut yksilöä läpi elämänkulun. Minulla on ollut asiakkaita, joilla on ikä huomioon ottaen varsin hyvä liikuntakyky, mutta silti sanovat, etteivät suostu ”jumppaamaan”, koska eivät ole millään muotoa liikunnallisia. Liikuntaan liittyvät termit pitää heille hämätä: lähdetään kävelylle, mennään katsomaan mitä ikkunasta näkyy yms., ettei suorituskeskeinen rimakauhu pääsisi yltymään, siinä samalla vaivihkaa haastetaan sitten seuraavalle tasolle.

Kaverin kanssa kaikki on kauniimpaa

Muistisairaiden kanssa työskennellessä parasta on ehkä nimenomaan se, että heille läsnäolon laatu on avain tekemiseen ja innostumiseen, turhat estot saattavat karista. Hymy, katse ja kosketus antavat sykähdyksen kommunikaatioon ja samalla liikkeeseen. Liikkeessä tai kosketuksessa voidaan hyödyntää ihmisen luontaista harmoniaa: sydämensykettä, hengityksen rytmiä, tunteiden tahtia – iloisena ja innostuneena askel on nopeampi, alakuloinen mieliala vie koko kehon kasaan.

Fysioterapeuttina pyrin luomaan positiivisen tunnelman, sillä uskon sen auttavan siihen, että suorituskeskeisyys jää taakse. Kyllähän hyvän ystävän kanssa lenkkeillessäkin matka kummasti taittuu rivakammin ja pidemmälle. Fysioterapeuttisessa mielessä jo pelkkä liikkeen katsominen aktivoi peilisoluja, sikäli toisen ihmisen liikkeen mallilla kehität omia valmiuksiasi tehdä liikkeitä. On annettava aikaa kehittymiselle, vähitellen liikkeisiin pystyy itse säännöllisten toistojen myötä, kun tavoitetaso on kohdallaan.

Musiikki motivoi mukaan

Fysiogeriatrian ryhmät ovat oiva tapa vahvistaa ihmisille luontaista jakamisen kokemusta esim. hoivakodin arjessa. Kun huonetoverinkin jalka nousee korkealle, kannustaa se yrittämään itse perässä. Kun vierustoveri alkaa hyräillä tuttua melodiaa, yhtyy helposti säveleen ja unohtaa meneekö se niin nuotilleen. Musiikki ylipäätään saa mielihyvähormoni dopamiinin hyrräämään ja ahdistuksen tason laskemaan.  Musiikki aktivoi motorisen aivokuoren alueita, ja usein se siten tukee liikkeen tekemistä. Siksi musiikki kuuluu oleellisesti ohjaamiini tuolijumppiin, ja monet asiakkaat tulevatkin ryhmiin nimenomaan sen innoittamana toivekappaleitaan esittäen ja siinä sivussa tukevat myös fyysistä toimintakykyään.

Maltti on valttia

Aina en ohjaajana tavoita ryhmän tai asiakkaan kanssa yhteistä harmoniaa, häiriötekijöitä voi olla liikaa. Armollisinta muistisairaiden kanssa toimiessa on uusi mahdollisuus seuraavalla kerralla. Minua ei ole tuhoon tuomittu huonoksi fysioterapeutiksi epäonnistumisen perusteella, vaan seuraavan kerran aloitamme alusta. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä paremmin opimme lukemaan toisiamme ja saamaan fysioterapeutin ja asiakkaan harmonian kulkemaan käsikkäin. Armo, ilo, heittäytyminen, sinnikkyys, joka vähitellen palkitaan – hetkessä piilee muistisairaiden fysioterapian syvin merkitys.

 

-Johanna Brandt, fysioterapeutti AMK ja taidekasvattaja FM